PALJON ON TAPAHTUNUT ELÄMÄSSÄNI

KUKKULUURUU.

Siitä onkin pitkä aika kun viimeksi olen kirjoittanut tänne yhtään mitään. On tapahtunut niin paljon kaikkea kivaa myös ei niin kivaakaa.

Olen nyt valmistunut hyvinvointivalmentajaksi, lähdin opiskelemaan oikeastaan itseni vuoksi. Sillä fyysisesti olin hyvinvoiva, mutta tiesin että joku tai jokin asia puuttuu elämässäni. Se oli nimittäin henkinen hyvinvointi.
Minulle oli todella hankalaa hyväksyä itseni juuri sellaisena kuin olin, en voi sanoa että hyväksyn itseäni kokonaan tai täydellisesti nytkään. Mutta minulla on helpompaa hengittää kun osaan olla armollisempi itselleni, annan anteeksi itselleni paremmin kuin ennen.Hyväksyn itseni että olen hieman " hyvällä tavalla erilainen "

Olen myös intohimoinen treenaaja, olin siis noin 3- vuotta sitten 35kg tuhdimpi neito. Olen saanut painoni pidettyä siinä missä olen tällä hetkellä, olisi tietenkin mukava saada 5 kiloa pois. Mutta olkoonpa näin.

Olen tällä hetkellä totaallisesti hurahtanut polku juoksuun, en voi kuvailla sanoin teille mitä se merkitsee minulle kun juoksen metsässä ja poluilla.
No minä yritän kertoa: tunnen että elän ja saan happea hengittää, olla läsnä ihan itsessäni ja omassa kehossani. Tunnen kuinka päivän kasaantumat paineet sinkoilevat sinne tänne joka askeleella minkä otan polulla ja juurakoiden yli hyppiessä. Olen kuin ravi hevonen rummuttaen kavioni tekniselle polulle.Olen villi ja vapaa. Ihana tuuli käy lävitseni puhdistaen minun sieluni ja päivän tuoman pölyn ja mieleni myrskyt pois. Rakastan sitä tunnetta minkä saan tuntea itsessäni. Rakastan itseäni juuri silloin, näin minä tunnen ravatessa pitkin metsää ja polkuja. Tunnen olevani silloin kokonainen ihminen, kokonainen nainen, minä elän,haistan ja maistan.

Minulla olisi 25-27.7.14 NUTS MIDNIGHT SUN TRAIL ULTRA juoksu tapahtuma pallas-hetta. Matkaa pitäisi taittaa 55 kilometriä. Tuo ei niin mahoton matka ole, mutta minua varjostaa nilkan nyrjähdys 2 viikkoa sitten. Se ei meinaa toipua millään, mutta onneksi minulla on vielä viikko aikaa. Mutta eihän tossa viikossa tietenkään ihmeitä saada aikaiseksi. Mutta toivoa ja uskoa en menetä koskaan, niin kauan kun uskoo ja toivoo on mahdollisuutta. Minulle sijoitus eikä voitto ole tärkeää, minulle on se tärkeää että pääsisin maaliin saakka. Joka kerta kun ylitän maali viivan olen voittaja, oli sijoitus mikä tahansa. Olen elämäni voittaja, sillä kun ajattelen eläämääni 3 vuotta sitten. En iki maailmassa olisi uskonut että joskus juoksen tuollaisia pitkiä polkujuoksu matkoja, siksi ajttelen että olen voittaja jos selviän maaliin saakka.

Minä tiedän että ihminen pystyy mihin vain jos oma pää kestää sen, sillä olen sitä mieltä että pahin vastustaja ja kilpailija olet sinä itse. Sillä sitä rupeaa uskomaan koko keho jos pää sanoo matkan aikan olet huono, olet viimeinen, olet aivan hirveen hidas, kannattaako sinun jatkaa enään. Tiedän tämän kokemuksesta, vaikka olenkin hyvinvointi valmentaja, niin minun pääni teki minulle temput tuossa kuukausi sitten. Se oli minulle aika rankka kokemus, mutta olen siitäkin onnellinen että sain kokea senkin hetken. Sillä nyt osaan olla viisaampi ja sulkea mieleni ajatuksen, kun se rupeaa sättimään minua juoksun aikana. Kiitän mieleni tuotosta ja sanon nyt voit mennä, sait sanottua sen mitä halusitkin. Mutta en halua kuunnella sinua juuri nyt.


Kiitos kun sain kirjoittaa tämän jutun.

Tässä minusta jättiläisten yö juoksu tapahtumasta kuva, kuva otettiin maaliin tuloni jälkeen. Eihän uskoisi että tässä kisassa juuri kyseinen nilkkani nyrjähti, ilme ei ainakaan kerro että kipiä olen. Olin vain niin onnellinen kun pääsin maaliin saakka, vaikka nilkka oli todella kipiä joka askeleella. Nilkkani nyrjähti 10 kilometrin kohdalla, karjuin jonkin aikaa kun sattu niin kamalasti. Mutta olen sinnikäs luonteeltani ja sanoin itselleni anna mennä, et voi jäädä tänne makaamaan keskelle metsää. Joka huoltopisteen kohdalla mietin jatkanko, minun haluni päästä maaliin saakka oli niin valtava että jatkoin kivusta huolimatta vielä 13 kilometriä. En tiiä oliko se viisasta vai tyhmyyttä. Karjuin välillä kuin loukkaantunut eläin, kun epätasaisessa kohdassa nilkka muljahti jälleen jonkin verran. Mutta ihmeen kaupalla ihminen pystyy sietämään kipua, uskoo ja luottaa että pystyy pääsemään maaliin saakka. Viimeinen kova ja raastava nousu ennen maalia oli tuskainen matka, sanoin joka askeleella itselleni mene...mene...kiipiä ei enään pitkästi matkaa. Kun näi hieman että maali pilkistää, sanoin itselleni ääneen että ei voi olla totta mä pääsen maaliin, mä pääsen maaliin, ei voi olla totta että mä pystyin siihen. Tuo ilme kuvassa kertoo olen onnellinen, minä selvisin siitä koetuksesta.